Äidinkielen opettajani kysyi tänään minulta, onko minulla jokin ongelma, kun kirjoittamiseni ei suju. Olen kyllä huomannut saman. Kaikki teksti mitä kirjoitan on vain pintapuolista paskaa, tekstiä tulee paljon, muttei yhtään asiaa. Muistan yläasteella, kun äidinkielen opettaja kehui minua syvällisistä pohdinnoistani. Nyt asia on toisin, tuntuu kuin pää löisi tyhjää.
Asiaa pohdiskeltuani olen alkanut miettimään, jos minulla on jokin ongelma jota en pysty tiedostamaan. On jotain mikä on niin suurta etten pysty käsittelemään tai halua käsitellä sitä, ja siksi pääni ei toimi. Toisaalta elämäni kaikki sisältö on urheilu ja ulkonäköni. Olen jo kauan painiskellut paino-ongelman kanssa. Liikun paljon mutta silti mitään ei tapahdu paitsi ehkä lihomista.
En kuitenkaan usko sen olevan syy pääni tyhjyyteen. On kauheaa kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Mikään ei innosta paitsi liikunta ja sitäkään en tunnu harrastavan tarpeeksi, vaikka viikonpäivät tahtovatkin loppua kesken. Tieto siitä ettei pääni kuitenkaan toimi saa minut lykkäämään kaikkia velvollisuuksiani.
maanantai, 3. joulukuu 2007
Epätoivo
sunnuntai, 2. joulukuu 2007
Lasin pohjalla
Iltapäivällä autossa matkustaessani tulin pohtineeksi itseäni. Olen aina vihannut kaksinaamaisia ihmisiä, jotka eivät halua ymmärtää muita ja olla joustavia. Luulin aina erään kaverini olevan sellainen, kunnes tänään tajusin, että vaikka hän olisikin sellainen olen myös itse aivan samanlainen. Eilinen lauantai- ilta hieman venähti, kun suunnitelmat eivät menneetkään niin kuin niiden olisi pitänyt. Illalla kerroin muille, kuinka kaverini teki oharit; totuus kuitenkin taitaa olla se etten ollut valmis lähtemään vielä, vaikka minun piti yöpyä hänellä.
Olin itse joustamaton kun en lähtenyt ystäväni mukaan. Istuin koko loppu illan ventorieraiden kanssa hiljaa aivan ulkopuolisena eikä kukaan heistä varmaankaan halunnut minun olevan edes siellä ängenneenä heidän pöytäänsä. En tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt silloin, luulin olleeni hylätty, kamalan kohtalon uhri tai ainakin halusin ajatella niin, vaikka osa minusta mietti jo silloin ettei asia oikeasti ole niin. Olen koko päivän pelännyt, että kaverini soittaisi ja kysyisi mitä helvetin paskaa olen hänestä selittänyt.
Minulla ei ole mitään sanottavaa puolustuksekseni jos hän joskus syyttää minua kyseisestä asiasta, sillä se on aivan aiheellista. Kaiken joustamattomuuteni ja itsekkyyteni lisäksi oli erittäin kaksinaamainen. Nyt tiedostan aina olleeni, väitin aina pitäväni kaikki salaisuudet, vaikka todellisuudessa juorusin suurimman osan eteenpäin. Minua on sanottu itsepäiseksi ja itsekkääksi, mutta nyt tajuan vasta kuinka itsekäs oikeasti olen. Kellään eikä millään ole väliä kun minä vain saan mitä haluan.
Mutta suurin mietteeni on miksi minusta on tullut näin hirvittävä. Minua ei ikinä ole lellitty sen enempää kuin muitakaan sisaruksiani ja tiedostan että kaikkea ei voi saada ja ettei kaikki ole mahdollista. Välillä kuitenkin tuntuuu, että yritän saadan sen kaiken mahdollisen.
Saarnaan aina muille kuinka heidän pitäisi tehdä niin ja näin, enkä itse kuitenkaan kykene täyttämään muille asettamiani vaatimuksia. Minua alkaa pikku hiljaa pelottaa kuinka häikäilemätön välillä olen. En ole ikinä oikein pitänyt itsestäni, josta monet ongelmani johtuvat, mutta nyt en tiedä enää mitä oikein ajattelen. Päällimmäisin ajatus varmastikin on se kuinka pystyn muuttamaan itsestäni hieman enemmän inhimillisen olennon ja ehkä tässä on se syy miksi minulla ei ikinä ole ollut kunnon sydänystäviä.
Näissä ajatuksissa siis tänään nukkumaan ja kohti parempaa ainakin toivottavasti. Niinhän sitä sanotaan, että ongelmien tiedostaminen ja tunnustaminen on ensimmäinen vaihe parantumiseen. Tästä päätellen minulla ehkä on vielä joskus mahdollisuus tulla hyväksi ihmiseksi.
Olin itse joustamaton kun en lähtenyt ystäväni mukaan. Istuin koko loppu illan ventorieraiden kanssa hiljaa aivan ulkopuolisena eikä kukaan heistä varmaankaan halunnut minun olevan edes siellä ängenneenä heidän pöytäänsä. En tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt silloin, luulin olleeni hylätty, kamalan kohtalon uhri tai ainakin halusin ajatella niin, vaikka osa minusta mietti jo silloin ettei asia oikeasti ole niin. Olen koko päivän pelännyt, että kaverini soittaisi ja kysyisi mitä helvetin paskaa olen hänestä selittänyt.
Minulla ei ole mitään sanottavaa puolustuksekseni jos hän joskus syyttää minua kyseisestä asiasta, sillä se on aivan aiheellista. Kaiken joustamattomuuteni ja itsekkyyteni lisäksi oli erittäin kaksinaamainen. Nyt tiedostan aina olleeni, väitin aina pitäväni kaikki salaisuudet, vaikka todellisuudessa juorusin suurimman osan eteenpäin. Minua on sanottu itsepäiseksi ja itsekkääksi, mutta nyt tajuan vasta kuinka itsekäs oikeasti olen. Kellään eikä millään ole väliä kun minä vain saan mitä haluan.
Mutta suurin mietteeni on miksi minusta on tullut näin hirvittävä. Minua ei ikinä ole lellitty sen enempää kuin muitakaan sisaruksiani ja tiedostan että kaikkea ei voi saada ja ettei kaikki ole mahdollista. Välillä kuitenkin tuntuuu, että yritän saadan sen kaiken mahdollisen.
Saarnaan aina muille kuinka heidän pitäisi tehdä niin ja näin, enkä itse kuitenkaan kykene täyttämään muille asettamiani vaatimuksia. Minua alkaa pikku hiljaa pelottaa kuinka häikäilemätön välillä olen. En ole ikinä oikein pitänyt itsestäni, josta monet ongelmani johtuvat, mutta nyt en tiedä enää mitä oikein ajattelen. Päällimmäisin ajatus varmastikin on se kuinka pystyn muuttamaan itsestäni hieman enemmän inhimillisen olennon ja ehkä tässä on se syy miksi minulla ei ikinä ole ollut kunnon sydänystäviä.
Näissä ajatuksissa siis tänään nukkumaan ja kohti parempaa ainakin toivottavasti. Niinhän sitä sanotaan, että ongelmien tiedostaminen ja tunnustaminen on ensimmäinen vaihe parantumiseen. Tästä päätellen minulla ehkä on vielä joskus mahdollisuus tulla hyväksi ihmiseksi.
